Kuva: Jussi Häkkilä

Tulipalo tuhosi useita pihapiirin rakennuksia Kärsämäellä

02.01.2020 08:51 - Joonas Hepola

Omakotitalon pihapiirissä olevasta autokatoksesta levinnyt tulipalo aiheutti mittavat vahingot Kärsämäellä uudenvuoden yönä.

Palo tuhosi lähes täysin autokatoksen, varastorakennuksen sekä konesuojan. Niiden tuntumassa ollut omakotitalo sekä avoin konesuoja sen sijaan säästyivät. 

Talon omistaja oli ennen palokunnan saapumista ehtinyt pelastaa konesuojasta ja autokatoksesta kaksi autoa, traktorin sekä muuta konekalustoa. Alkusammutusta myös yritettiin, mutta palo oli ehtinyt levitä jo niin laajalle, ettei alkusammutuksella ollut vaikutusta.

Palokunta sai hälytyksen hieman ennen puolta yötä. Ensihoitoyksikkö tarkasti lievästi savua hengittäneen henkilön. Tarvetta jatkohoidolle ei ollut. Yökahden aikaan palokunta oli edennyt raivaamaan rakennusta ja teki paikalla jälkisammutusta.

Kilpailut

Uusimmat