Kuva: Joonas Hepola

Kärpille kolme merkittävää jatkosopimusta

20.11.2019 15:08 - Ari Kettukangas

Kärpät on kiinnittänyt jatkosopimuksilla kaksi nykyistä puolustajaansa Shaun Heshkan ja Joona Huttulan myös ensi kaudeksi. Lisäksi Kärpät on tehnyt jatkosopimuksen hyökkääjä Tommi Järvitalon kanssa.

Kärpät on kiinnittänyt jatkosopimuksilla kaksi nykyistä puolustajaansa Shaun Heshkan ja Joona Huttulan myös ensi kaudeksi. Lisäksi Kärpät on tehnyt jatkosopimuksen hyökkääjä Tommi Järvitalon kanssa. Puolustajista kokeneempi, Shaun Heshka, pelaa nyt neljättä kauttaan Kärpissä, ja on voittanut joukkueen mukana sekä SM-kultaa että SM-hopeaa. Heshka valittiin kuluvan kauden alussa joukkueensa kapteenistoon yhdessä Lasse Kukkosen ja Jussi Jokisen kanssa. 34-vuotias puolustaja on pelannut syksyn kaikki 20 Liiga-ottelua tehoin 3+12=15. Heshkan jatkosopimus on vuoden mittainen. Nuorempi puolustaja, Joona Huttula, on Kärppien oma kasvatti, jonka jatkosopimus on muotoa 1+1. 22-vuotias Huttula oli keväällä 2018 edustusjoukkueen mukana voittamassa Suomen mestaruutta. Viime keväänä miehen kaulaan ripustettiin kultamitali A-nuorten voitettua Suomen mestaruus. 19-vuotiaan hyökkääjä Tommi Järvitalon sopimus on niin ikään muotoa 1+1. Myös Järvitalo on viime kevään nuorten Suomen mestari. Kuluvalla kaudella hyökkääjä on toiminut A-nuorten kapteenina.

Lue myös: Oulun kouluissa ja päiväkodeissa siirrytään luomumaitoon

Kilpailut

Uusimmat