Kuva: Panthermedia

Oulujoen vesistön alueella aloitettiin koko vesistöä koskevan vesivisiohankkeen esiselvitys

17.10.2019 08:28 - Ari Kettukangas

Oulujoen vesistön alueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on aloitettu koko vesistöä koskevan vesivisiohankkeen esiselvitys. Selvitystyössä kartoitetaan, onko alueella tarvetta vesistön ominaispiirteisiin perustuvalle vesivisiolle ja millainen asiasisältö hankkeella tulisi olla. Oulujoen vesistö yltää Oulujoen suistolta Hyrynsalmen ja Sotkamon reitin latvavesille. Esiselvitys koskee siten Oulun, Muhoksen, Utajärven, Vaalan, Puolangan, Paltamon, Kajaanin, Sotkamon, Kuhmon, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kuntien aluetta. Selvitys- ja visiotyössä huomioidaan kaikki vesistöä koskevat osa-alueet kuten vesienhoito, kalatalous, vesivarat, vesistön virkistyskäyttö, alueiden käyttö, elinkeinoelämän ja matkailun kehittäminen, kulttuuriympäristö ja -perintö sekä vesistöjen suojelu.

Oulujoen vesistön alueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla on aloitettu koko vesistöä koskevan vesivisiohankkeen esiselvitys. Selvitystyössä kartoitetaan, onko alueella tarvetta vesistön ominaispiirteisiin perustuvalle vesivisiolle ja millainen asiasisältö hankkeella tulisi olla. Vastaavanlaisesta vesivisioista on saatu hyviä kokemuksia konkreettisine kehittämiskohteineen esimerkiksi Iijoen ja Kokemäenjoen vesistöissä. Oulujoen vesistö yltää Oulujoen suistolta Hyrynsalmen ja Sotkamon reitin latvavesille. Esiselvitys koskee siten Oulun, Muhoksen, Utajärven, Vaalan, Puolangan, Paltamon, Kajaanin, Sotkamon, Kuhmon, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kuntien aluetta. Selvitys- ja visiotyössä huomioidaan kaikki vesistöä koskevat osa-alueet kuten vesienhoito, kalatalous, vesivarat, vesistön virkistyskäyttö, alueiden käyttö, elinkeinoelämän ja matkailun kehittäminen, kulttuuriympäristö ja -perintö sekä vesistöjen suojelu. Selvityksellä halutaan tunnistaa eri osapuolten tavoitteet ja näkemykset. Halukkailla on mahdollisuus ilmaista näkemyksensä internetissä Webropol-kyselyn kautta. Vesistöön liittyville yhdistyksille ja muille yhteisöille toteutetaan oma kysely, joka lähetetään sähköpostilla. Sidosryhmien kuulemisen lisäksi esiselvitysvaiheessa kootaan olennaiset Oulujoen valuma-alueeseen liittyvät suunnitelmat, hankkeet ja strategiat. Esiselvityksen kustannusarvio on 40 000 euroa. Varsinaiseen visiotyöhön haetaan päärahoitus Euroopan unionin aluekehitysrahastosta. Rahoittajina ovat Pohjois-Pohjanmaan liitto, Kainuun liitto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus sekä Kainuun ELY-keskus, joka vastaa selvityksen toteuttamisesta. Varsinaisen hankkeen kesto tulisi olemaan noin 2,5 vuotta.  

Lue myös: Oulun asema-alueen kehittämisestä aiesopimus

Kilpailut

Uusimmat