Sievin Kiurunkankaalta löytyi rautakautinen asuinpaikka

27.08.2019 12:46 - Jussi Häkkilä

Kaivauksen johtaja, arkeologi Ville Hakamäkeä Oulun yliopistosta haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun yliopiston arkeologisissa kaivauksissa Sievin Evijärvellä sijaitsevalta Kiurunkankaalta on löytynyt rautakautinen asuinpaikka. Tähän mennessä alueelta on talletettu jo yli tuhat löytöä, mutta aineistoa odotetaan ilmaantuvan lisää kaivauksen edetessä. Löytöaineisto pitää sisällään pieniä metalliesineen kappaleita, mm. metalliastiasta peräisin olevia pronssilevyn kappaleita ja pronssisen kiinnitysrenkaan. Paikalta on löytynyt myös raudan valmistuksesta kertovaa kuonaa. Löytöjen perusteella Kiurunkankaalla on ollut ihmistoimintaa tuhansien vuosien ajan. Ilmeisesti paikalla on ollut asutusta jo kivikaudella ja myöhemmin vielä rautakaudella. Kivikaudesta kertova aineisto puolestaan pitää sisällään mm. kvartsi-iskoksia, palaneita luun kappaleita ja keramiikkaa.
Tutkimustulosten perusteella näyttää ilmeiseltä, että Kiurunkankaalla on ollut laaja ja pitkäikäinen asuinpaikka, mitään hautauksiin viittaavaa kohteelta ei ole löytynyt. Rautakauden asuinpaikkoja ei Pohjois-Suomen alueelta juuri tunneta.
Tutkimuksia suoritetaan alueella, josta paikalliset metallinetsijät löysivät rautakaudelle ajoittuvia esineitä viime vuoden lokakuussa. Kaivausten kuluessa Kiurunkankaalle on avattu noin 60:n neliömetrin laajuinen pääkaivausalue sekä useita pienempiä koekuoppia.
Kaivaukset alkoivat viime viikolla ja tutkimukset jatkuvat perjantaihin saakka.

Lue myös: Hotellin parkkialueen kaivuutöissä Oulussa paljastui vanha laiva

Kilpailut

Uusimmat