Uuden Oulun yleiskaava lainvoimainen

11.06.2019 09:34 - Jussi Häkkilä

Uuden Oulun yleiskaava on saanut lainvoiman.

Uuden Oulun yleiskaava on saanut lainvoiman. Oulun valtuusto hyväksyi yleiskaavan kolme vuotta sitten, ja päätöksestä valitettiin. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi valitukset vuosi sitten, eikä korkein hallinto-oikeus viimekuisella päätöksellään antanut valituslupaa hallinto-oikeuden päätöksestä.  
Uutta yleiskaavassa ovat kehittämisvyöhykkeet, jotka ohjaavat koko kaupungin kehittämistä pitkällä aikavälillä. Keskeiselle kaupunkialueelle on osoitettu mm. kaupunkiraitiotien kehittämiskäytävä, jonka ensimmäisen vaiheen kaavarunko on jo laadittu Alppilan bulevardille. Linnanmaan opiskelukampus sekä Kontinkankaan hyvinvointikampus on osoitettu yleiskaavaan merkinnällä innovaatiokampus, mikä korostaa näiden alueiden merkittävää roolia ja mahdollisuuksia.

Lue myös: Hiekkasärkkien Marinan venesataman kaava valmistuu

Kilpailut

Uusimmat