Kuva: Teppo Helo

Kainuuseen perustettiin uusia luonnonsuojelualueita

27.02.2019 16:21 - Ari Kettukangas

Kohteet sijaitsevat Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon, Suomussalmen ja Puolangan kunnissa. Lisäksi lajisuojeluun liittyen perustettiin kolme määräaikaista suojelualuetta yhteensä 2,3 hehtaarin alalle.

Kainuuseen perustettiin uusia luonnonsuojelualueita. Alueita saatiin viime vuonna yhteensä yli 400 hehtaaria. Luonnonsuojelualuita perustettiin kymmenelle kiinteistölle yhteensä 340 hehtaaria. Kohteet sijaitsevat Kajaanin, Kuhmon, Sotkamon, Suomussalmen ja Puolangan kunnissa. Lisäksi lajisuojeluun liittyen perustettiin kolme määräaikaista suojelualuetta yhteensä 2,3 hehtaarin alalle. Merkittävät hankinnat liittyvät Luontolahjani itsenäiselle Suomelle –kampanjaan. Osalle näistä kohteista yksityisen luonnonsuojelualueen perustamispäätökset tehtiin viime vuonna. Kampanjassa suojelu tapahtui vapaaehtoisesti ja ilman korvausta. Lahjoituksia kampanjaan tekivät yksityishenkilöt ja Luonnonperintösäätiö. METSO-ohjelman toteutuksen pääpaino on Etelä-Suomessa, mutta Kainuuseen on saatu ympäristöministeriöstä vuosittain vähän resursseja ohjelman toteuttamiseksi. Viime vuonna ostettiin suojelualuelaajennuksena 63 hehtaarin määräala ja pieni lehtokohde rauhoitettiin. Näihin hankintoihin määrärahaa käytettiin noin 250 000 euroa. METSO on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma, jonka tavoitteena on metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Ohjelma tarjoaa metsänomistajalle mahdollisuuden suojella metsää vapaaehtoisesti korvausta vastaan. METSO-ohjelma jatkuu vuoteen 2025 saakka.

Lue myös: Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan yksittäisen henkilön ympäristörikoksista Lapissa

Kilpailut

Uusimmat