Oulujoen Montan ylisiirtolaitteeseen ui viime vuonna 1200 lohta ja taimenta

27.02.2019 15:01 - Ari Kettukangas

Laitten avulla kerätään tietoa sekä ylisiirtolaitteiden edelleen kehittämistä varten että optimaalisten säätöjen löytämiseksi. Laitteeseen asennettujen ultraäänikameroiden ja optisten kameroiden avulla saadaan kerättyä myös arvokasta tietoa lohen ja taimenen käyttäytymisestä rakennetussa vesistössä.

Oulujoen Montan ylisiirtolaitteen avulla kerättiin loppukesän ja syksyn aikana mielenkiintoista uutta tietoa lohien ja taimenien liikkeistä rakennetuissa vesistöissä. Yhteensä lähes 1200 lohta ja taimenta ui kameroiden ohi sisään laitteeseen viime vuoden aikana. Oulujoella vuonna 2017 käyttöönotettu ylisiirtolaite on lajissaan ainutlaatuinen. Sen avulla kerätään tietoa sekä ylisiirtolaitteiden edelleen kehittämistä varten että optimaalisten säätöjen löytämiseksi. Laitteeseen asennettujen ultraäänikameroiden ja optisten kameroiden avulla saadaan kerättyä myös arvokasta tietoa lohen ja taimenen käyttäytymisestä rakennetussa vesistössä. Oulujoen ensimmäisen ja Montan voimalaitosta edeltävän Merikosken voimalaitoksen kalatietä pitkin nousi viime vuonna loppukesän ja alkusyksyn aikana ennätykselliset yli 1600 lohta ja noin 250 taimenta. Saatujen käyttökokemusten perusteella laitteeseen tehdään pieniä säätöjä ja muutoksia ennen uuden kauden alkua kesäkuussa. Kameralaitteiden avulla saatiin tietoa myös nousevien kalojen koosta. Suurin osa laitteeseen sisään uineista lohista ja taimenista oli 45 - 65 cm. Suurimmat laitteen sisällä käyneet kalat olivat kaksi noin metrin mittaista lohta. Pohjanlahden kaloissa havaitun IHN-viruksen vuoksi ei ylisiirtolaitteeseen nousseita kaloja voitu syksyllä 2018 siirtää Utos- ja Kutujokiin kunnostetuille lisääntymisalueille.

Lue myös: Lumen ja jään tutkijat harjoittelevat arktisia mittauksia Hailuodossa

Kilpailut

Uusimmat