6G-tutkimus jalalle Oulussa

20.11.2018 09:13 - Jussi Häkkilä

Oulun yliopiston langattoman tiedonsiirron tutkimusyksiköstä professori Ari Pouttua haastattelee Jussi Häkkilä.

6G-tutkimus on lähtenyt vauhtiin Oulussa ekosysteemin kokoamisen käynnistämisellä.
Oulun yliopiston johtaman 6G-tutkimuskokonaisuuden tieteelliset yhteistyökumppanit ovat Aalto-yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. Strateginen kumppani on Oulun yliopiston ja Nokia Bell Labsin muodostama yhteinen tutkimuskeskus.
6G-tutkimuksen päätavoitteena on selvittää kuudennen sukupolven vaatimukset. Tavoitteena on saada 6G käyttöön 2030-luvulla. Suomen Akatemian rahoitus tutkimukselle on kahdeksan vuoden mittainen.
Ekosysteemiin kerätään yhteistyökumppaneiksi merkittäviä isoja kansainvälisiä toimijoita sekä pienempiä yrityksiä.

Lue myös: Robottiauto Martti "puhuu 5G:tä"

Kilpailut

Uusimmat