Oulun uuden oikeustalon sijoittumiselle tutkitaan kahta vaihtoehtoa

08.11.2018 08:51 - Jussi Häkkilä

Oulun uuden oikeustalon sijoittumispaikoiksi esitetään kahta vaihtoehtoa, jotka ovat Oulun keskustan Kasarmi ja Torikadun virastokampus.

Oulun uuden oikeustalon sijoittumispaikoiksi esitetään kahta vaihtoehtoa, jotka ovat Oulun keskustan Kasarmi ja Torikadun virastokampus. Nykyiset oikeustalon tilat Rata-aukiolla eivät ole enää tulevaisuudessa käytettävissä. Poliisin muutettua pois tiloista Senaatti-kiinteistöt on katsonut, ettei ole tarkoituksenmukaista, että talosta vain osa olisi käytössä. Uuteen oikeustaloon suunnitellaan tiloja Oulun käräjäoikeuden, Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden, Oulun seudun ulosottoviraston, Oulun syyttäjänviraston Oulun toimipisteille sekä Rovaniemen hovioikeuden Oulussa toimitettaville pääkäsittelyille.
Molempien vaihtoehtojen hankesuunnittelu aloitetaan välittömästi. Alkuvuodesta jatketaan joko Oulun keskustan kasarmin tai Torikadun osalta toteutussuunnitteluun. Vuokrasopimukset voitaisiin tehdä ensi vuoden aikana ja niiden tekemiseen tarvitaan valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan puolto. Uusien tilojen arvioidaan olevan valmiina vuoden 2022 alussa. Hankkeen eteneminen edellyttää päätöksiä oikeusministeriöltä ja Senaatti-kiinteistöiltä.

Lue myös: Käräjäoikeusverkosto supistuu

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat