Kuva: Jussi Häkkilä

Vedenkeittokehotus Oulunsalon Niemenrannan ja Karhuojan alueille- vesijohtovedessä koliformisia bakteereita

02.11.2018 14:48 - Jussi Häkkilä

Oulunsalosta toissapäivänä otetuissa näytteissä ja eilen otetuissa uusintanäytteissä todettiin koliformisia bakteereita.

Oulunsalosta toissapäivänä otetuissa näytteissä ja eilen otetuissa uusintanäytteissä todettiin koliformisia bakteereita. Koliformisten bakteerien esiintyminen juomavedessä on merkki saastumisesta, joten vedessä saattaa olla myös tautia aiheuttavia bakteereita ja viruksia.

Keittokehotus koskee Oulunsalon Niemenrannan ja Karhuojan alueita. Kyseisillä alueilla on kaikki ruoka- ja juomavesi keitettävä 5-10 minuuttia. Vettä voi käyttää peseytymiseen ja eläinten juomavetenä normaalisti. Vettä voi myös käyttää pyykin- ja astioiden pesuun. Muualla Oulussa talousvesi on moitteetonta.

Oulun Vesi on käynnistänyt verkoston huuhtelut, minkä johdosta vesijohtoverkon paine voi olla normaalia heikompi. Paineenvaihteluiden johdosta vedessä voi esiintyä myös saostumia.
Syiden selvittämistä ja näytteiden ottoa jatketaan.

Veden keittokehotus on voimassa ainakin maanantai-iltapäivään klo 16 saakka.

Oulun Vesi järjestää tänään iltapäivällä varaveden noutopisteen Niemenrannan koululle, josta voi tarvittaessa käydä hakemassa talousvettä omaan astiaan. Varavedenjakelupisteestä jaetaan vettä klo 8-22 välisenä aikana Oulun Veden henkilökunnan toimesta.

Lue myös: Vesijohtotyöt haittaavat liikennettä Oulussa Koulukadulla välillä Heikinkatu-Linnankatu

Kilpailut

Uusimmat