Raahelle tunnustusta päästövähentäjänä

28.09.2018 08:28 - Jussi Häkkilä

Suomen ympäristökeskus on valinnut Raahen kaupungin syyskuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi esimerkillisestä aktiivisuudesta uusiutuvan energian edistämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.

Suomen ympäristökeskus on valinnut Raahen kaupungin syyskuun Hinku-teon palkinnonsaajaksi esimerkillisestä aktiivisuudesta uusiutuvan energian edistämiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. Raahe on vähentänyt Suomen sähköntuotannon päästöjä tuottamalla tuulivoimaa reilusti yli oman tarpeensa. Raahella on Hinku-kunnista suurin ja kaikista Suomen kunnista toiseksi suurin kumulatiivinen tuulivoimakapasiteetti. Hiukan suurempi tuulivoimakapasiteetti on Kalajoella.
Hinku-verkoston päätavoitteena on hiilineutraalisuus, eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80:lla prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Loput päästöistä kompensoidaan mm. tuulivoimalla, jos sen kapasiteetti ylittää kunnan oman tarpeen. Raahe on vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjään vuosina 2007-2016 jo 36 prosenttia. Eniten kasvihuonekaasupäästöjään on vähentänyt Ii, 52 prosenttia.
Raahe liittyi mukaan Hinku-verkostoon viime kuussa.

Lue myös: Tuulivoimapuistoa kaavaillaan Vaalan Turkkiselkään

Kilpailut

Uusimmat