Oulun yliopistosta tulossa Oulun ammattikorkeakoulun suurin omistaja

05.04.2018 11:54 - Jussi Häkkilä

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajakunnat esittävät valtuustoilleen, että kunnat hyväksyisivät Oulun yliopiston tekemän esityksen Oulun ammattikorkeakoulua koskevista omistusjärjestelyistä. Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Jouko Paasoa haastattelee Jussi Häkkilä.

Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n omistajakunnat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulainen, Oulu, Raahe ja Tyrnävä esittävät valtuustoilleen, että kunnat hyväksyisivät Oulun yliopiston esityksen Oulun ammattikorkeakoulua koskevista omistusjärjestelyistä. Esityksen mukaan Oulun ammattikorkeakoulun omistajakuntien ja Oulun yliopiston välillä tehtäisiin osakekauppa, jolla kunnat myisivät osan osakkeistaan Oulun yliopistolle. Yliopistosta tulisi Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistaja 50,5:n prosentin osuudella.

Kauppahinnaksi muodostuisi 5,151 miljoonaa euroa. Omistajakunnat käsittelevät osakekaupan ensi kuun puoliväliin mennessä ja yliopiston hallitus ensi kuun lopulla.

Lue myös: Oulun Yliopisto ostamassa Oulun ammattikorkeakoulun

Kilpailut

Uusimmat