Kuva: VR Group

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta Ylivieskassa karanneen ratatyökoneen tapauksesta valmistui

14.02.2018 13:58 - Jussi Häkkilä

Onnettomuustutkintakeskuksen turvallisuustutkinta ratatyökoneen karkaamisesta viime kesänä Ylivieskassa on valmistunut.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta ratatyökoneen karkaamisesta viime kesänä Ylivieskassa on valmis. Keskus antaa turvallisuussuosituksia onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja raideliikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Ratatyökone ajoi työmaa-alueelta liikennöidylle rataosuudelle johtavan vaihteen auki ja rullasi kohti pohjoista liikennöityä raidetta kilometrin matkan pysähtyen Ylivieskan asemalle. Rataosuutta oli hetkeä aiemmin käyttänyt etelään matkalla ollut tavarajuna. Lisäksi asemalle oli tulossa sekä etelästä että pohjoisesta matkustajajuna. Ratatyökone lähti liikkeelle paineilmajarrujen irrottua, koska seisontajarrua ei ollut kiinnitetty eikä pysäytyskenkiä käytetty koneen paikallaan pysymisen varmistamiseksi.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikennevirasto edellyttää kultakin ratahankkeisiin osallistuvalta pääurakoitsijalta jo urakan kilpailutusvaiheessa omaa, yritysten ja työmaiden erityispiirteet huomioivaa turvallisuusjohtamisjärjestelmää ja sisällyttää järjestelmien toteutumisen seurannan osaksi auditointiprosessiaan.

Toiseksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikennevirasto lisää radanpidon turvallisuusohjeeseen ja junaliikenteen ja vaihtotyön turvallisuussääntöihin ohjeet kaluston seisontapaikoista ja vaadittavista paikoillaanpysymisen varmistamismenettelyistä.

Kolmanneksi Onnettomuustutkintakeskus suosittaa, että Liikennevirasto päivittää ratateknisiä ohjeita siten, että liikennöidylle rataosalle asennettava vaihde on aina kytkettävä liikennöidyltä osaltaan turvalaitejärjestelmän raidevirtapiiriin omana elementtinään ja liitettävä liikenteenohjauksen valvontaan heti, kun se on teknisesti mahdollista.

Onnettomuustutkintakeskus suosittaa myös, että Liikenteen turvallisuusvirasto määrittelee nykyistä tarkemmin liikennekelpoisuustarkastuksessa vaadittavat tarkastukset sekä tarkastuksen tekevän tahon pätevyys- ja riippumattomuuskriteerit.

Lue myös: Kittilän onnettomuustutkinnassa odotetaan Onnettomuustutkintakeskuksen raporttia

Kilpailut

Uusimmat