Onnettomuustutkintakeskus on selvittänyt Pyhäjoella tämän kuun alussa sattunutta tapahtumaa, jossa päiväkodissa hoidossa ollut lapsi kuoli.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi tutkinnan vuosi sitten helmikuussa Kolarin Äkäslompolossa syttyneestä hostellipalosta, jossa kuoli kolme henkilöä.
Lappi
2 kuukautta sitten
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan Pudasjärven suviseurojen järjestäjä ei tunnistanut tukiaseman aiheuttamia riskejä tapahtumalle.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Onnettomuustutkintakeskus haluaa nostaa jo tässä vaiheessa esille kaksi turvallisuushavaintoa. Ensimmäinen koskee rajuilmoja ja niiden seurauksia ja toinen tapahtumajärjestämisen kokonaisturvallisuuden hallintaa.
Pohjois-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Molemmissa tutkinnoissa keskeisinä turvallisuushavaintoina nousivat esille puutteet harjoitusten suunnittelussa.
Lappi
noin vuosi sitten
Onnettomuustutkintakeskus on saanut valmiiksi tutkinnan liikelentokoneen törmäyksestä valopylvääseen Kemi-Tornion lentoasemalla vuosi sitten.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta kolmen lapsen kuolemaan johtaneesta vuokramökin palosta Kittilän Levillä viime huhtikuussa on valmistunut.
Lappi
yli 5 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kolmen lapsen kuolemaan viime kuussa johtanut tulipalo Kittilän Levillä syttyi virheellisesti asennetusta lattialämmityksestä.
Lappi
yli 6 vuotta sitten
Raideliikenneonnettomuuksien johtava tutkija Esko Värttiötä Onnettomuustutkintakeskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskuksen turvallisuustutkinta ilmailun vakavasta vaaratilanteesta Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla viime vuoden maaliskuulta on valmis.
Keski-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskus on antanut kansainvälisiä turvallisuussuosituksia Kittilän lentoasemalla tämän vuoden tammikuun alussa tapahtuneen kuolemaan johtaneen liikelentokoneen oviturman johdosta.
Lappi
yli 6 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskuksen turvallisuustutkinta ratatyökoneen karkaamisesta viime kesänä Ylivieskassa on valmistunut.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt teknistä tutkintaa ja testauksia liikesuihkukoneelle, jonka ovi iskeytyi ulos kovalla paineella tämän kuun alussa Kittilän lentoasemalla.
Lappi
yli 7 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskus on antanut kolme turvallisuussuositusta viime elokuussa Oulussa sattuneeseen ratapihaonnettomuuteen liittyen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten
Onnettomuustutkintakeskus on antanut kaksi turvallisuussuositusta ilmailuturvallisuuden parantamiseksi Oulussa viime lokakuun alussa sattuneen lento-onnettomuuden johdosta. Postia kuljettaneen rahtilentokoneen oikea päälaskuteline petti laskeutumisen aikana.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten
Viime syyskuussa kahden lapsen hengen vaatineen Pattijoen rivitalopalon tutkinta on valmistunut. Onnettomuustutkintakeskus antaa neljä turvallisuussuositusta paloturvallisuuden parantamiseksi, vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja vahinkojen torjumiseksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten