Kuva: Oulun poliisilaitos, Petteri Rautio

Pikkujoululiikenne tehosyynissä

16.11.2017 13:11 - Jussi Häkkilä

Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä kuluvan kuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Valvonnan teemana on raittiina pikkujoululiikenteessä.

Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä kuluvan kuun kahtena viimeisenä viikonloppuna. Valvonnan teemana on raittiina pikkujoululiikenteessä. Valvontajakson aikana poliisi järjestää puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä. Kuljettajien ajokunto tarkastetaan myös aamuliikenteessä. Rattijuopumusvalvonnan ohella poliisi valvoo myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta kaupunkien keskustoissa. Rattijuopumusonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi-syyskuun aikana Tilastokeskuksen mukaan kuollut 28 ja loukkaantunut 443 ihmistä. Viime vuonna juuri marraskuu oli vakavien rattijuopumusonnettomuuksien suhteen synkin kuukausi. Tuolloin menehtyi kymmenen ihmistä.

Lue myös: Poliisilla tehovalvontajakso ensi viikolla

Kilpailut

Uusimmat