Kuva: Fotolia

Kesäkuu oli harvinaisen kolea

03.07.2017 11:48 - Jussi Häkkilä

Näin kolea kesäkuu on harvinainen, eli se toistuu keskimäärin korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kesäkuun keskilämpötila vaihteli Pohjois-Lapin noin kahdeksasta maan etelä- ja lounaisosan noin 13:een asteeseen. Suurin poikkeama keskimääräisestä lämpötilasta oli maan itäosassa ja Itä-Lapissa, jossa oli puolestatoista 2,5:een astetta keskimääräistä koleampaa. Näin kolea kesäkuu on harvinainen, eli se toistuu keskimäärin korkeintaan kerran kymmenessä vuodessa. Maan länsiosassa ja Länsi-Lapissa kesäkuu oli puolesta puoleentoista astetta keskimääräistä koleampi.

Maan etelä- ja keskiosan sateisimmilla alueilla kuukauden sademäärät olivat suurimmillaan runsaat 100 millimetriä, kun taas kuivimmilla alueilla jäätiin alle 30:een millimetriin. Sateisimmilla alueilla kuukauden sademäärä oli puolestatoista kahteen kertaa niin suuri kuin keskimäärin, kuivimmilla alueilla taas jäätiin alle puoleen tavanomaisesta.

Kilpailut

Uusimmat