Otso jäänmurtoon Perämerelle

09.12.2016 11:07 - Jussi Häkkilä

Liikennevirasto on tehnyt päätöksen ensimmäisen jäänmurtajan lähettämisestä Perämerelle. Arctian jäänmurtaja Otso lähti matkaan eilen ja se on perillä toiminta-alueellaan tänään. Otson päällikkö Teemu Alstelaa haastattelee Jussi Häkkilä.

Liikennevirasto on tehnyt päätöksen ensimmäisen jäänmurtajan lähettämisestä Perämerelle. Arctian jäänmurtaja Otso lähti matkaan eilen ja se on perillä toiminta-alueellaan tänään. Otson toiminta-alue käsittää aluksi Tornion, Kemin ja Oulun väylät.
Viime vuonna ensimmäinen jäänmurtaja lähti liikenteeseen 29. joulukuuta. Arctian satamajäänmurtaja Ahto aloitti viime vuonna työnsä 14. joulukuuta. Tänä vuonna Ahto aloitti alusten avustukset jo 22. viime kuuta Tornion väylällä.

Kilpailut

Uusimmat