Kuva: Eerikki Rundgren Metsähallitus

Lapista löydetty kahdeksan täysin uutta hyönteislajia

25.11.2022 08:21 - Jussi Häkkilä

Metsähallituksen kartoituksissa Lapista on löytynyt kahdeksan täysin uutta hyönteislajia, joista seitsemän on kärpäsiä ja yksi pistiäinen.

Metsähallituksen kartoituksissa Lapista on löytynyt kahdeksan täysin uutta hyönteislajia. Niistä seitsemän on kärpäsiä ja yksi pistiäinen. Pistiäisillä ja varsinkin kärpäsillä on Lapissa tärkeä rooli pölyttäjinä erityisesti soilla. Uusien lajien lisäksi on löytynyt kymmenen hyönteislajia, joita ei ole ennen tavattu Suomessa ja peräti 300 hyönteistä, jotka tunnetaan Suomesta, mutta joita ei ole aiemmin tavattu Lapissa. 
Kahden edellisen kesän aikana Metsähallitus on kartoittanut hyönteisiä erityisesti Keski- ja Itä-Lapin suojelualueilla. Hyönteisissä lajien levinneisyys ja yleisyys tunnetaan huonosti varsinkin Lapissa. Osa kartoituksista on tehty osana hanketta, jossa on luotu elinolosuhteita metsäpaloja vaativille lajeille. 

Seuraavaksi Lapista löydetyt uudet lajit on tarkoitus kuvata tieteelle. Tieteelliseen kuvaamiseen osallistuu myös ulkomaalaisia tutkijoita. Osa uusista lajeista tullee kuvatuksi jo ensi vuonna ja saa näin itselleen myös nimen. 

Lue myös: Lapista löydetty kaksi Suomelle uutta hyönteislajia

Kilpailut

Uusimmat