Suomen ahmakanta on kasvanut – kasvua etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikajaksolla

01.10.2020 13:36 - Marja Ollakka

Vuoden 2020 helmikuussa Suomessa oli todennäköisesti 385 – 390 ahmaa, joista poronhoitoalueella eli 135 – 140. Ahmamäärä on kasvanut 1990-luvun alkupuoleen verrattuna noin kymmenkertaiseksi.

Kanta on runsastunut keskimäärin noin kymmenen prosenttia vuodessa kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana. Kasvu on ollut voimakkainta viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Kojolan mukaan aikoinaan lähes sukupuuttoon hävinneen ahmakannan elpymistä on tukenut suojelu. Ahma rauhoitettiin Suomessa vuonna 1982, jolloin kannan koon arvioitiin olleen vain muutamia kymmeniä yksilöitä.

Lue myös: GeoHouse Älykylästä Euroopan ensimmäinen tietoturvallinen asuinalue

Kilpailut

Uusimmat