Luonnonvarakeskuksen mukaan Tornionjoen nousulohimäärät olivat viime kesänä pienimmät sitten vuoden 2010.
Luken arvion mukaan Suomenselän talvehtimisalueella on edelleen noin 2000 metsäpeuraa. Pohjoisimmat talvehtijat löydettiin Kestilästä, kun eteläisimmät peurat havaittiin Soinin ja Pylkönmäen väliltä.
Luonnonvarakeskuksen toimitilamenojen pienentämiseen ja toimitilamenojen kasvun hillintään tähtäävä yt-menettely on päättynyt.
Luonnonvarakeskus aloitti eilen yt-menettelyn, jonka tavoitteena on pienentää toimitilamenoja sekä hillitä toimitilamenojen kasvua tulevina vuosina.
Pyörällä kuuhun -hankkeen projektikoordinaattori Siiri Sariasta ja Järvelänjärven grillikahvilan isäntä Jorma Romppasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Limingan kunnan elinvoimajohtaja Teemu Haapalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Koordinaattori Heli Laukkasta Pyörämatkailukeskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Sievin Koiraurheilukeskus Sievä palkittiin yleisön suosikkina viime perjantaina Maaseutugaalassa Kurikassa.
Pohjois-Suomen Muotoilijat PROTO ry:n toiminnanjohtaja Hanna Raumaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun kaupungin kuljetuspalvelukyytien välitys on yhä ruuhkautunut, minkä vuoksi välityspalvelua on jouduttu osin siirtämään ulkopuoliselle toimijalle.
Kehittämis- ja viestintäpäällikkö Emmi Jäkköä Lukukeskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pyhäjoen Teollisuusyhtiö ja Fennovoima allekirjoittivat tänään 25-vuotisen vuokrasopimuksen Pyhäjokitaloon tulevasta vierailukeskuksesta.
Valtakunnallinen lukutaidon teemaviikko Lukuviikko on meneillään. Lukukeskuksen viestintäpäällikkö Saara Oranen oli Marjan jututettavana Pookin päivässä.
Vuoden 2020 helmikuussa Suomessa oli todennäköisesti 385 – 390 ahmaa, joista poronhoitoalueella eli 135 – 140. Ahmamäärä on kasvanut 1990-luvun alkupuoleen verrattuna noin kymmenkertaiseksi.
Oulun Ruskon jätteiden lajittelulaitos aloittaa täysimittaisen tuotantonsa ensi kuun puolivälissä.
Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alasta haastattelee Jussi Häkkilä.