Kuva: Lappset Group Oy

Lappset teki historiansa parhaan liikevaihdon ja toiseksi parhaan tuloksen

24.03.2020 09:21 - Jussi Häkkilä

Rovaniemeläisen Lappset-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 73 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuodesta kertyi 15 prosenttia.

Rovaniemeläisen Lappset-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 73 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuodesta kertyi 15 prosenttia. Kaikki kolme liiketoiminta-aluetta kasvattivat liikevaihtoaan. Liikevoittoa kertyi 3,9 miljoonaa, kun tulos edellisvuonna oli 2,9 miljoonaa euroa. Liikevoitto kehittyi myönteisesti lisääntyneen myynnin ja toimintojen tehostamisen ansiosta. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli sen 50-vuotisen historian paras ja liikevoitto toiseksi paras. Henkilöstömäärä oli viime vuoden lopussa 432. Yhtiöllä on 15 tytäryhtiötä yhdeksässä maassa, ja tuotantoa neljässä Euroopan maassa.

Lue myös: Lappsetille historiansa suurin teemapuistokauppa kansainvälisen Merlin Entertainmentsin kanssa

Kilpailut

Uusimmat