Muhoksen koulukoti Pohjolakoti ryhtynyt toimenpiteisiin eduskunnan oikeusasiamiehen havaitsemien epäkohtien suhteen

10.03.2020 09:58 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Valviran viime joulukuun alussa Muhoksen koulukoti Pohjolakotiin tekemässä valvonta- ja tarkastuskäynnissä todettiin, että Pohjolakoti on ryhtynyt asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin eduskunnan oikeusasiamiehen havaitsemien epäkohtien suhteen.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Valviran viime joulukuun alussa Muhoksen koulukoti Pohjolakotiin tekemässä valvonta- ja tarkastuskäynnissä todettiin, että Pohjolakoti on ryhtynyt asianmukaisiin korjaaviin toimenpiteisiin eduskunnan oikeusasiamiehen havaitsemien epäkohtien suhteen.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies teki tarkastuskäynnin Pohjolakotiin huhtikuussa 2018 ja totesi epäkohtia sen sijaishuollon järjestämisessä ja toteuttamisessa sekä edellytti Pohjolakodin ryhtyvän toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi.

Aluehallintoviraston ja Valviran suorittamalla terveydenhuollon asiantuntijoiden tekemällä tarkastuskäynnillä ei todettu terveydenhuollon osalta epäkohtia Pohjolakodin terveydenhuollon palveluiden ja lääkehoidon toteuttamisessa.

Tarkastajat myös haastattelivat Pohjolakodille sijoitetut lapset. Asiakirjojen, selvitysten ja lasten haastattelujen perusteella esille ei tullut epäasianmukaisia tai lainvastaisia käytäntöjä lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden toteuttamisessa tai muussa kasvatustoiminnassa. Tarkastajat totesivat, että lasten kohtelusta ja työntekijöiden toiminnasta jäi myönteinen kuva lasten kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella.

Aluehallintovirasto katsoi, että Pohjolakoti oli ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin valvonnassa aiemmin esiin tulleiden epäkohtien korjaamiseksi, koskien sijaishuollon järjestämistä, toimintakäytäntöjä ja rajoitustoimenpiteitä sekä niiden päätöksentekoa.

Aluehallintovirasto ohjasi Pohjolakotia myös jatkamaan edelleen omavalvontaa palvelun laadun sisällön ja toiminnan kehittämiseksi.

Pohjolakodin henkilöstön koulutusrakenteeseen ja määrään liittyvän valvonta-asian osalta aluehallintovirasto antaa lähiaikoina erillisen valvontapäätöksen.

Lue myös: Kunnille huomautuksia apulaisoikeusasiamieheltä Muhoksen Pohjolakotiin liittyen

Kilpailut

Uusimmat