Kuva: Pixabay

Kuusamon kaupungille alueellinen Liikkuva koulu -palkinto

11.12.2019 08:51 - Ari Kettukangas

Kuusamon kaupunki on kehittänyt pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti koulujen toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi. Mukana toiminnassa on kaikki Kuusamon peruskoulut. Alusta alkaen tavoitteena on ollut toiminnan vakiinnuttaminen osaksi koulujen toimintakulttuuria. Toiminta on kehittynyt jatkuvasti, viimeisimpänä hankkeeseen on palkattu oma liikunnanohjaaja. Hankkeessa on tehty monipuolisesti yhteistyötä eri tahojen kanssa. Koulupäiviä on muutettu liikkumista edistäviksi esimerkiksi pitkillä välitunneilla.

Kuusamon kaupunki sai tämän vuotisen alueellisen Liikkuva koulu -palkinnon. Valinnan teki Pohjois-Suomen aluehallintovirasto liikunnan aluejärjestöjen esitysten pohjalta. Palkinnon suuruus on 2 500 euroa, joka on tarkoitettu oppilaiden tai koko kouluyhteisön liikkumisen edistämiseen. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista. Kuusamon kaupunki on kehittänyt pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti koulujen toimintakulttuuria liikunnallisemmaksi. Mukana toiminnassa on kaikki Kuusamon peruskoulut. Alusta alkaen tavoitteena on ollut toiminnan vakiinnuttaminen osaksi koulujen toimintakulttuuria. Toiminta on kehittynyt jatkuvasti, viimeisimpänä hankkeeseen on palkattu oma liikunnanohjaaja. Hankkeessa on tehty monipuolisesti yhteistyötä eri tahojen kanssa.  Koulupäiviä on muutettu liikkumista edistäviksi esimerkiksi pitkillä välitunneilla. Opetus- ja kulttuuriministeriö yhteistyössä Opetushallituksen kanssa myöntää vuosittain Liikkuva koulu -palkinnot esimerkillisestä työstä liikunnallisen toimintakulttuurin rakentamiseksi kouluympäristössä. Vuonna 2019 myönnetään yksi valtakunnallinen ja kuusi alueellista palkintoa.

Lue myös: Sallan kansallispuiston toteutettavuusselvitys valmistunut

Kilpailut

Uusimmat