Kuva: Fotolia

Sallan kansallispuiston toteutettavuusselvitys valmistunut

08.12.2019 10:49 - Ari Kettukangas

Selvityksen tuloksien perusteella Sallan kunnanhallitus vahvistaa esityksensä ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle Sallan kansallispuiston perustamisesta. Kansallispuistoselvityksen kohteena oleva alue sijoittuu Sallan matkailukeskuksen ja Venäjän rajan väliselle alueelle. Kansallispuisto edistäisi kestävää ympärivuotista matkailua ja toisi merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset puiston lähialueelle.

Sallan kunnan käynnistämän Sallatunturille suunnitellun kansallispuiston toteutettavuusselvitys on valmistunut. Selvityksen tuloksien perusteella Sallan kunnanhallitus vahvistaa esityksensä ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle Sallan kansallispuiston perustamisesta. Kansallispuistoselvityksen kohteena oleva alue sijoittuu Sallan matkailukeskuksen ja Venäjän rajan väliselle alueelle. Vuonna 2017 perustettu reilun 10 000 hehtaarin kokoinen Sallatunturin luonnonsuojelualue suunnittelualueena on jo tällä hetkellä suojelualuetta ja sen luontoarvot ovat ainutlaatuisia. Alueelle sijoittuu mm. useita harvinaisia ja erämaisia lajeja, useita eri luontotyyppejä ja geologisia ja kulttuurihistoriallisia kohteita. Kansallispuisto sijaitsisi myös Fennoskandian vihreällä vyöhykkeellä ja tarjoaisi ekologisen yhteyden Venäjän puolella sijaitseviin luonnonsuojelualueisiin. Sallan kunnanhallitus teki alustavan aloitteen ympäristöministeriölle kansallispuiston perustamisesta helmikuussa 2019. Toteutettavuusselvityksen on tehnyt FCG Finnish Consulting Group Oy. Toteutettavuusselvitykseen on sisältynyt haastatteluita ja kyselytutkimuksia paikallisille ja matkailijoille. Selvitystyön aikana on järjestetty myös kaksi kaikille avointa yleisötyöpajaa. Selvityksen tulokset esiteltiin torstaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Kansallispuisto edistäisi kestävää ympärivuotista matkailua ja toisi merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset puiston lähialueelle.

Lue myös: Taksimatkoja maksettu väärennetyillä seteleillä Rovaniemellä

Kilpailut

Uusimmat