Kuva: Fotolia

Moottorikelkkavahinkotilastoissa korostuvat suuret henkilövahingoista johtuvat korvaukset

03.12.2019 09:14 - Mika Kuki

Kelkkasafareilla onnettomuudet liittyvät yleensä kokemattomuuteen hallintalaitteiden suhteen. Kokeneemmilla vahingoissa korostuu liian suuri tilannenopeus ja alkoholi.

Alkanut moottorikelkkakausi näkyy vakuutusyhtiöissä rekisteröimisinä ja vakuuttamisena. Lapissa ja pohjoisemmassa Suomessa kelkkakausi on ollut käynnissä jo hyvän aikaa. Vuosittain vakuutusyhtiöt maksavat korvauksia yli 700 moottorikelkalle sattuneesta henkilövahingosta. Tilastoista korostuvat vakavista henkilövahingoista maksettavat suuret korvaukset.

- Moottorikelkkojen liikennevakuutuksesta maksettava keskimääräinen korvaussumma on viime vuosina ollut Lapin alueella yli 7 000 euroa, kertoo LähiTapiola Lapin korvausjohtaja Janne Koskela.

Vakavimmat henkilövahingot johtavat helposti satojen tuhansien eurojen tai jopa yli miljoonan euron suuruisiin korvauksiin, kun onnettomuudesta seuraa nuoren ihmisen työkyvyttömyys.

Koskelan mukaan esimerkiksi kelkkasafareiden onnettomuuksia voitaisiin merkittävästi vähentää ottamalla käyttöön kelkat, joissa on mahdollisuus rajoittaa nopeutta ja kiihtyvyyttä niin sanotulla turvakaasulla.

Kilpailut

Uusimmat