Kuva: Ari Kettukangas

Tulvahuippu käsillä Kiiminkijoella ja Koillismaalla

26.04.2019 10:55 - Jussi Häkkilä

Lämmin sää on kasvattanut Kiiminkijoen tulvavirtaamaa nopeasti, ja tulvahuippu saavutetaan viikonloppuna.

Lämmin sää on kasvattanut Kiiminkijoen tulvavirtaamaa nopeasti, ja tulvahuippu saavutetaan viikonloppuna. Tulvahuippu on tavanomaista suurempi. Jääpatotulvan riskiä ei enää arvioida olevan. Tulva on Kiiminkijoelle tyypillisesti katkaissut teitä usealta alueelta tänäkin keväänä. Virtaama kääntyy laskuun viikonvaihteessa, mutta vedenpinnat pysynevät korkealla ainakin vappuun saakka.
Myös Kuivajoen virtaama on korkeimmillaan viikonloppuna, mutta ei saavuta keskimääräistä kevättulvahuippua. Iijoen vesistöalueella tulvahuippua ennustetaan vapuksi, ja viilenevän sään myötä huippu on ennusteen mukaan jäämässä keskimääräistä hieman pienemmäksi.
Pyhä-, Kala-, Siika- ja Temmesjoella virtaamat ovat jo laskusuunnassa, ja tulvahuippu jäi keskimääräistä pienemmäksi. Jokijäät ovat suotuisissa sääolosuhteissa sulaneet paikoilleen eivätkä ole aiheuttaneet jääpatoja.

Lue myös: Pohjalaismaakunnissa pieni kevättulva, järvien pinnat nousussa kohti kesätasoa

Kilpailut

Uusimmat