Kuva: Fotolia

Soiten alueella ei uusia koronavirustartuntoja

26.04.2021 12:47 - Jussi Häkkilä

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja.

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Viimeisin tartunta todettiin maanantaina 12. kuluvaa kuuta. Tähän mennessä Soiten alueella on todettu yhteensä 262 koronavirustartuntaa.

Tällä hetkellä Soiten alueella rokotetaan yli 60-vuotiaita sekä 16-64-vuotiaita riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvia, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti tai voimakkaasti altistava sairaus tai tila.
Puhelinajanvaraus koronarokotuksiin aukeaa jälleen huomenna klo 12 ja myös Omahoidon sähköiseen ajanvaraukseen avautuu lisää aikoja huomenna klo 12.

Yhteensä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin väestöstä on rokotettu nyt ensimmäisellä annoksella 35 prosenttia.

Ylivieskassa viime perjantaina todettu koronavirustartunta on viikonlopun aikana varmistunut ns. vääräksi positiiviseksi. Myöskään lauantain ja sunnuntain aikana uusia koronavirustartuntoja ei todettu. Viimeisimmät koronatartunnat Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella ovat Ylivieskassa viime viikolla todetut kaksi tapausta.    

Koronarokotusten ajanvaraus on tänään laajennettu koskemaan myös 60-64-vuotiaita. Ajanvarausvuorossa ovat yhä myös kaikki 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat, sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 16-64-vuotiaat.

Lue myös: Oulussa viisi joukkoaltistumista koronalle torstaina – myös useita altistumisen mahdollisuuksia

Kilpailut

Uusimmat