Koronapotilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi Oulun kaupunginsairaalassa.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella ryhdytään antamaan neljänsiä rokotteita vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville yli 18-vuotiaille tämän kuun lopulla.
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu koronatartuntoja enenevissä määrin.
Oulun kaupunki tarjoaa neljännen koronarokoteannoksen 50-69-vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville oululaisille ensi maanantaista alkaen.
70 vuotta täyttäneet saavat Oulussa neljännen koronarokoteannoksen tämän viikon keskiviikosta alkaen.
Koronavirusta esiintyy peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella edelleen paljon.
Oulussa sairaalahoidon tarve jatkui viime viikolla tasaisena ja uusien todettujen koronatartuntojen määrä kasvoi.
Oulussa sairaalakuormituksen määrä on tasoittunut kohtalaiselle tasolle erikoissairaanhoidossa ja kaupunginsairaalassa.
Soiten alueella on todettu 78 uutta koronatartuntaa viimeisen 14:n vuorokauden aikana.
Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella on alkuviikon aikana todettu yhteensä 80 uutta koronavirustartuntaa.
Oulun kaupunki lähettää tänään 40-69-vuotiaille oululaisille tekstiviestin koronarokotuksista.
Koronavirustartuntojen määrä on lähtenyt jälleen nousuun Soiten alueella.
Oulun joulunavaus on peruttu pahentuneen koronatilanteen takia.
Koronatilanne jatkuu yhä vakavana Soiten alueella, vaikka viruksen ilmaantuvuus on hieman laskenut.
Rokotebussi kiertää ensi viikolla Oulussa.
Oulussa viime viikolla uusien tartuntojen määrä kasvoi 48 prosenttia edelliseen viikkoon verrattuna 226:een