Kuva: Shutterstock

Pohjois-Suomessa suositellaan kahden metrin turvavälejä

22.01.2021 11:38 - Paavo Törmi

Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui tänään ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla Yhteistoimintaverkosto totesi kokouksessaan että Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollaan viruksen ilmaantumisen kiihtymisvaiheessa

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitus tällä hetkellä on Pohjois-Pohjanmaalla 10 henkeä asti ja Kainuussa 20 henkeä. Testaamista on tehostettu lentoasemilla ja satamissa sekä Tornion ja Vartiuksen raja-asemilla. Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola totesi virustilanteen parantuneen viime viikkoina. Kainuussa on tullut kuitenkin esiin kaksi muuntoviruksen Britti-varianttia. Eskolan mukaan muuntoviruksen leviämisen estämiseksi turvaväliksi suositellaan yli 2 metrin turvavälin pitämistä aikaisemman 1 metrin turvavälin sijaan.

Tiistaina alueellinen koordinaatioryhmä suositteli lähiopetuksen lisäämistä abiturienttien ja valmistavaan tutkintoon tähtäävien toisen asteen opintojen osalta. Samalla ryhmä suositteli lasten ja nuorten harrastetoiminnan avaamista sellaisilla alueilla, jossa virusta ei liioin esiinny.

Kaupat ovat tiedottaneet virusturvallisuudesta, huolehtineet käsidesien saatavuudesta ja siirtäneet turvavälien pitämisestä muistuttavia lattiatarroja kahden metrin etäisyyksille. Suojakäsineistä on ilmennyt jonkin verran pulaa.

Asiakkaat käyttävät maskia kiitettävästi, mutta joillakin paikkakunnilla maskien käytössä on havaittu lipsumista.

Lue myös: Koronatartuntojen määrä Oulussa jatkuu korkeahkona – joukkoaltistuminen Merikosken koululla, mahdollisia altistumisia ravintoloissa

Kilpailut

Uusimmat