Kuva: Onnettomuustutkintakeskus

Poliisi lopetti Kittilän Levillä viime vuoden huhtikuussa tapahtuneen kolmen lapsen kuolemaan johtaneen tulipalon tutkinnan

23.04.2020 08:49 - Jussi Häkkilä

Poliisi on päättänyt Kittilän Levillä viime vuoden huhtikuussa sattuneen tulipalon tutkinnan, koska rikosten syyteoikeus on vanhentunut.

Poliisi on päättänyt Kittilän Levillä viime vuoden huhtikuussa sattuneen tulipalon tutkinnan, koska rikosten syyteoikeus on vanhentunut. Sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkominen vanhentuu kahdessa vuodessa ja petos viidessä vuodessa.

Poliisin saamien selvitysten perusteella mökin omistaja oli huolehtinut velvoitteistaan sähkölaitteiston huollon ja kunnossapidon osalta. Mökissä oli myös toimivia palovaroittimia. Lattialämmityksen asennuksessa tehtyjen virheiden osalta poliisi kirjasi rikosilmoituksen sähköturvallisuutta koskevien säännösten rikkomisena ja petoksena, koska Kittilän kunnan rakennusvalvonnalle oli esitetty asiakirja, jonka mukaan mökkiin olisi tehty sähköturvallisuuslain velvoittama etukäteinen sähkölaitteiston käyttöönottotarkastus, vaikka sellaista ei todellisuudessa ollut suoritettu. Poliisi epäili teoista rakennuttajan edustajaa sekä mökissä sähkötöitä tehnyttä sähköasentajaa.
Syyttäjäyhteistyössä on arvioitu, ettei asiassa ole syytä epäillä muun rikoksen tapahtuneen, eikä kyse ole myöskään seurausrikoksista, jolloin tekijän syyllisyys ulottuisi seuraukseen saakka. Vaikka tapahtuman tutkinta on poliisissa päätetty, päätös ei kuitenkaan vapauta mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta.
Kittilässä Levillä tapahtui 12.4.2019 kolmen lapsen kuolemaan johtanut mökkipalo. Tutkinnassa selvisi, että tulipalo aiheutui lautalattian alla olleesta sähkötoimisesta lattialämmityksestä, jonka lämmityskaapelin asennuksessa oli tehty virheitä.

Lue myös: Onnettomuustutkintakeskus: Kolmen lapsen kuolemaan johtanut tulipalo Kittilän Levillä syttyi lattialämmityksestä

Kilpailut

Uusimmat