Suomen Nuorisoseurat palkitsee vuosittain ansioituneita nuorisoseuralaisia ja nuorisoseuroja valtakunnallisin tunnustuksin. Tänä vuonna Vuoden Nuorisoseura-, nuorisoseuralainen-, nuori nuorisoseuralainen- ja vastuullisuusteko -tunnustukset jaettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa perjantaina.
Anna Koskelaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Sara Kiviniittyä haastattelee Jussi Häkkilä.
Vihannin nuorisoseuran puheenjohtaja Ritva Lehtomäkeä haastattelee Jussi Häkkilä.
Lapin ylioppilasteatterin puheenjohtaja Risto Ukkosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Vuoden nuoreksi oululaiseksi valittiin Jesse Koskela. Tunnustus jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Ehdotuksia 14–19-vuotiaista nuorista tuli yhteensä 18.
BirdLife Suomi on valinnut posiolaisen Akseli Myllynevan vuoden nuoreksi lintuharrastajaksi.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät on valinnut vuoden nuoreksi yrittäjäksi oululaisen Prime Sales Oy:n Joonas Puurusen.
Jennina Salmelaa ja Anna Salomaata haastattelee Jussi Häkkilä.
Kokkolan kaupunginteatterin syksy käynnistyy 31. lokakuuta musikaalilla Nunnia ja konnia, joka perustuu Whoopi Goldbergin tähdittämään Sister Act -elokuvaan vuodelta 1992.
Tivitek Oy:n toimitusjohtaja Antti Heikkilää haastattelee Jussi Häkkilä.
Voittoa tavoittelee viisi nuorta yrittäjää, mm. Emmi Salo Kokkolasta. Häntä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry on valinnut vuoden nuoreksi yrittäjäksi Sikla Oy:n toimitusjohtaja Janne Niemisen.
Pohjois-Pohjanmaan Nuorisoseurojen Liitto ry valitsi eilisessä kokouksessaan vuoden nuorisoseuraksi Alpuan nuorisoseuran Raahen Vihannista.
Paavolan nuorisoseura on valittu vuoden pohjoispohjalaiseksi nuorisoseuraksi.