Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n hallinnot ovat kumpikin hyväksyneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan eilen antaman sovintoehdotuksen.
Kaupan alan työehtosopimusneuvotteluissa ei edelleenkään ole tapahtunut merkittävää edistystä, minkä vuoksi Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallituksen päätöksen mukaisesti lakot laajenevat viikolle yhdeksän.
Kaupan alan ja kiinteistöpalvelualan neuvottelut katkesivat perjantaina ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus päätti laajoista työtaisteluista, jotka koskevat lähes 50 000 työntekijää.
Ammattiliitto Pro aloittaa kahden viikon työnseisauksen 27. tammikuuta paperiteollisuuden toimihenkilösopimuksen soveltamisalalla, koska ratkaisua ei löytynyt Metsäteollisuuden kanssa käydyissä neuvotteluissa.
Postinjakelua, käsittelyä ja kuljetusta koskeva lakko alkoi tänään kello kuusi.
Palvelualojen työnantajat Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n väliset valtakunnansovittelijan johdolla käydyt työehtosopimusneuvottelut eivät eilen tuottaneet ratkaisua, joten PAU:n ilmoittama lakko alkaa ensi maanantaina kello kuusi ja jatkuu sunnuntaihin 24. tätä kuuta saakka, ellei neuvotteluissa sitä ennen päästä ratkaisuun.
Rakennusliitto antoi eilen uuden lakkovaroituksen parhaillaan käynnissä olevassa työehtosopimuskiistassa. Nyt lakkopäivät ulottuvat jo kesäkuulle.
Rakennusalan työehtoneuvotteluissa ei saavutettu eilen edistystä.
Kuntasektorin työehtosopimusneuvotteluissa syntyi eilen illalla neuvottelutulos.
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittohallitus päätti eilisessä kokouksessaan julistaa kunta-alalle työehtosopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi ylityö- ja vuoronvaihtokiellon tästä aamusta alkaen.