Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tutkimusassistentti Ulla Heikkilää haastattelee Jussi Häkkilä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee puutiaisaivotulehdusrokotteen kohderyhmiin kuuluvia ottamaan rokotteet jo alkuvuodesta.
Pahiten työkyvyttömyydestä kärsivät kunnat löytyvät Itä- ja Pohjois-Suomesta, kertovat Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemat Kansallisen terveysindeksin kuntatiedot.
Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistista haastattelee Jussi Häkkilä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kehittämispäällikkö, vastaava tutkija Suvi Parikkaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän vanhuspalveluiden asiakastyytyväisyyttä selvittäneen valtakunnallisen kyselyn mukaan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten asiakkaat ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä mm. kotihoidon aterioiden laatuun.
Tämän hetken tietojen mukaan lintuinfluenssa on Suomessa levinnyt 21:lle turkistarhalle.
Valvira on aloittanut kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn valvonnan kuudellatoista hyvinvointialueella ja HUS-yhtymässä.
Terveimmät suomalaiset asuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän selvityksen mukaan Pohjanmaalla, Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingissä.
Ikääntyvän väestön kasvava sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve, yhä vaikeampi valtakunnallinen pula ammattitaitoisesta henkilöstöstä ja koronavuosien aikana syntynyt hoito- ja palveluvelka vaikeuttavat yhdessä uusien hyvinvointialueiden kykyä järjestää oikea-aikaiset sote-palvelut asukkailleen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoitutkija Katri Sääksjärveä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan rokotesuosituksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjaa.
Yksikönpäällikkö Teemu Gunnarta THL:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan terveimmät suomalaiset asuvat pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaalla, sairaimmat Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt suositustaan kasvomaskien käytöstä.
Terveydenhuollon alueellisessa tiedonvaihdossa ja potilaalta kerättävän tiedon hyödyntämisessä on vielä kehittämistä, vaikka paikalliset organisaatiot ovat käyttäneet käytännössä pelkästään sähköisiä potilastietojärjestelmiä jo yli 15 vuotta.