Oulun kaupunki on käynnistänyt Haabaanan suunnittelun Oulunsuun, Myllyojan ja Korvensuoran alueelle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Projektipäällikkö Eero Virtasta Väylävirastosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Oulun asuntomessujen projektipäällikkö Ritva Kuusistoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Asemakaavapäällikkö Kari Nykästä Oulun kaupungilta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun kaupungin järjestämään suunnittelukilpailuun Hartaanselänrannan aluetta yhdistävästä kevyen liikenteen sillasta tuli määräaikaan mennessä kahdeksan ehdotusta.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun kaupunki järjestää lapsille ja nuorille avoimen suunnittelukilpailun, jossa tulee suunnitella Hartaanselänrannalle ympäristökaluste ulkotilaan, erityisesti lasten ja nuorten tarpeita ajatellen.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Ikean mukaan uudenlainen toimipiste on tarkoitus avata keväällä 2022.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Heikki Kossia haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 2 vuotta sitten
Tavoitteena on myös Suntinsuun alueen kehittäminen ja merinäkymän osittainen lisääminen. Työ on suunniteltu yhteistyössä museon, Venevajayhdistyksen ja kaupunkisuunnittelun kanssa.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Heidi Hannusta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Kemin biotuotetehdasprojektin valmistelevat työt etenevät tehdasalueella.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Kemin kaupungin vt. suunnittelupäällikkö Saija Alakaretta haastattelee Jussi Häkkilä.
Lappi
yli 3 vuotta sitten
Antti Meriläistä haastattelee Petri Alminoja.
Pookin Päivä
yli 3 vuotta sitten
Heidi Hannusta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 3 vuotta sitten
FCG Suunnittelu ja Tekniikka on seurannut vuosien 2014 ja 2018 välillä rakennettujen tuulivoimapuistojen linnustovaikutuksia Perämeren rannikkoalueella Kalajoella, Pyhäjoella, Raahessa, Iissä ja Simossa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Raahen kaupunki sekä Pattijoen jakokunta ovat käynnistäneet Pattijokea kuormittavien tekijöiden selvittämisen ja vesiensuojelusuunnittelun.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten