Poliisi valvoi raskasta liikennettä tehostetusti Oulussa keskiviikkona 4. toukokuuta 2022. Aamun aikana se määräsi ajokieltoon peräti viidenneksen tarkastamistaan maanajoon tarkoitetusta ajoneuvoista.
Poliisin tietojen mukaan nuoret suunnittelevat yhteenottoa Oulun seudulla. Huoltajien kannattaa katsoa nuorten perään.
Oulun poliisilla on tutkittavana valepoliisitapauksia.
Oulun poliisilaitoksen huumausainerikollisuutta tutkivassa yksikössä on ollut marraskuusta 2021 saakka tutkittavana rikoskokonaisuus, jonka epäillään tapahtuneen Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Esitutkinta on nyt valmistunut, ja juttu on siirtynyt syyteharkintaan.
Oulun poliisin tietoon on tullut viime aikoina useita autokauppoihin liittyviä petosrikoksia. Tyypillistä tapauksille on, että ostaja on koeajon jälkeen ollut maksavinaan myyjän pankkitilille kauppasumman mutta auton omistuksen siirryttyä ostajan nimiin on ilmennyt, että maksu on peruttu.
Poliisi tutkii Oulussa perjantaina 4.2.2022 tapahtuneita seksuaalirikoksia, joissa uhreina on ollut kaksi alaikäistä tyttöä.
Länsi-Suomen merivartiosto suorittaa vedenalaista etsintää kalustollaan Oulussa Erkkolansillan läheisyydessä sekä Toppilansalmen alueella 20.-23.1.2022. Etsintää tehdään Oulun poliisin pyynnöstä.
Oulun Kaukovainiolla poliisi joutui toissa lauantaina käyttämään virka-asetta virkatehtävän yhteydessä, minkä osalta syyttäjä on tehnyt päätöksen poliisien osalta.
Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin 12 huumausainerikosta, 14 huumausaineen käyttörikosta ja kolme törkeää huumausainerikosta. Näiden lisäksi valvonnan yhteydessä ilmeni 11 liikennejuopumusta. Poliisi tavoitti valvonnan yhteydessä myös neljä etsintäkuulutettua.
Keskiviikkona 3.11.2021 kello 8-18 Oulun keskustassa näkyy paljon poliiseja, poliisin ajoneuvoja ja pelastushenkilöstöä.
Viikonlopun aikana Oulun seudulla tarkastettiin yhteensä 103 taksia. Seuraamuksia määrättiin 22 kappaletta. Viisi ajoneuvoa määrättiin ajokieltoon.
Oulun poliisi on selvittänyt elokuussa tapahtuneen katalysaattorivarkauksien sarjan, johon on epäiltynä kaksi ulkomaalaistaustaista miestä. Epäillyt ovat tällä hetkellä tutkintavankeina.
Ylivieskan kaupunki, Oulun poliisilaitos ja Liikenneturva toteuttivat kesän aikana kampanjan, jossa etsittiin ja löydettiin sellainen moponuoren vanhempi, joka on esimerkillisellä tavalla kantanut vastuunsa mopoturvallisuuden parantamiseksi ja mopoilusta aiheutuvien häiriöiden vähentämiseksi.
Havainnot Timosesta pyydetään ilmoittamaan Kuusamon poliisille ja akuutit havainnot hätänumeroon 112.
Poliisi tutkii henkirikosta, joka tapahtui Oulussa Mannerheiminpuistossa lauantaina aamuyöstä klo 02.56.
Viikolla 22 aloitettiin tietyillä harvaan asutuilla alueilla suunnitelmallinen toiminta, jossa kiireellisiin hälytystehtäviin lähtee aina lähin vapaa poliisipartio yhteistyöpoliisilaitosten alueilta. Suunnitelman mukaan hälytystehtäviltä jäävää työaikaa kohdennetaan muun muassa liikennevalvontaan.