Kärkkäinen laajentaa Oulun myymäläänsä noin tuhannella neliömetrillä.
Pohjois-Pohjanmaa
14 päivää sitten
1300:n neliön suuruinen pienkonemyymälä tuhoutui varhain tänä aamuna tulipalossa Nivalassa Teollisuustiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Suuren myymälän varastotiloissa syttyi eilen tulipalo Oulussa Metsokankaantiellä, mutta palo jäi paikalliseksi.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
Kokkolan HalpaHalli Oy aloittaa myymälöidensä johtamisjärjestelmää koskevat muutosneuvottelut ensi viikon torstaina.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Poliisi on saanut valmiiksi viime syksynä Rovaniemellä ja Lappeenrannassa Power-myymälöihin kohdistuneiden murtojen esitutkinnan ja juttukokonaisuus siirtyy syyteharkintaan neljän henkilön osalta.
Lappi
noin vuosi sitten
Ruokavirasto on myöntänyt kyläkauppatukea yhteensä 174:lle kyläkaupalle ja neljälle myymäläautolle.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Osuuskauppa Arina rakentaa uuden ABC-liikennemyymälän Vaalaan. Rakentaminen on vastikään aloitettu ja uuden liikennemyymälän arvioitu valmistumisaika on vuoden 2021 kesällä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Osuuskauppa Arina aloittaa uuden ABC-liikennemyymälän rakentamisen Pudasjärvelle keskustan lähelle rakennettavan kiertoliittymän ja hyvinvointikeskuksen viereen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Pohjoismaissa toimiva kodinelektroniikkayhtiö Power avaa uudet myymälät Kauhavalla, Pietarsaaressa, Sastamalassa, Uudessakaupungissa, Kemissä ja Äänekoskella.
Keski-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulun Sähkönmyynti Oy ja S-ryhmän sähkönhankinnasta huolehtiva S-Voima Oy ovat solmineet aurinkovoimalasopimuksen, joka kattaa useita S-ryhmän toimipaikkoja Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulun kauppahallin myymälätilojen marras-joulukuussa käynnissä ollut tarjouskilpailu on päättynyt ja voittajat valittu.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Tokmanni on ostanut Pohjois-Suomesta neljä myymälää, jotka ovat Centtilä Keminmaalla, Säästökuoppa Sodankylässä sekä TEX Rovaniemellä ja Kemijärvellä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Kokkolan HalpaHalli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Ylivieskalainen J. Kärkkäinen Oy laajentaa tavarataloketjuaan avaamalla uuden myymälän Jyväskylään ensi vuoden maaliskuussa.
Keski-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten
Elektroniikkakauppa Power avaa Oulun Kaakkurissa 2000:n neliön suurmyymälän ensi maanantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten