Yöllä havaittu sähköratavaurio Kruunupyyn ja Kokkolan välillä on saatu korjattua ja junaliikenne jatkuu.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Iäkäs mies menehtyi tiistai-iltana omakotitalon tulipalossa Kruunupyyn Teerijärvellä.
Keski-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Henkilöauton kuljettaja kuoli tänä aamuna kasitiellä Kruunupyyssä sattuneessa henkilöauton ja yhdistelmäajoneuvon nokkakolarissa.
Keski-Pohjanmaa
12 kuukautta sitten
Museovirasto on jakanut avustuksia rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen 166:lle kohteelle yhteensä lähes 1,4 miljoonaa euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Alueelta saatavien väestökyselyiden perusteella vahvuuksia ovat esimerkiksi alakoululaisten tyytyväisyys elämäänsä, työikäisten aktiivinen osallistuminen ja ikäihmisten aktiivinen liikunnan harrastaminen. Huolen aiheena on erityisesti ylipaino ja lihavuus, joka nostaa riskiä sydän- ja verisuonisairauksille sekä diabetekselle. Lisäksi huolen aiheena on yksinäisyyden kokemus kaikissa ikäryhmissä.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella on todettu eilen kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Soiten alueella Kaustisella on todettu yksi uusi koronavirustartunta, johon liittyy joukkoaltistuminen.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Kruunupyyssä on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan maakunnallinen yrittäjäpalkinto jaettiin eilen 24 Pesula Oy:lle Kokkolasta ja maakunnallinen yksinyrittäjäpalkinto Toiminimi Valter Forsénille Kruunupyystä.
Keski-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät on tyrmistynyt Finnairin ilmoituksesta lakkauttaa useiden maakuntalentokenttien liikennöinti kesäksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Viime kuun lopulla alkaneet happamuusongelmat ovat koetelleet pieniä ja keskisuuria jokia Vaasan eteläpuolelta Kokkolan pohjoispuolelle ulottuvalla alueella.
Keski-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Henkilöauton kuljettaja kuoli liikenneonnettomuudessa Kruunupyyssä Högnabbantiellä, kantatie 63:lla, Emasjärven eteläkärjen korkeudella maanantaina aamupäivällä.
Keski-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Usea Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten Sandbackan hoitokeskuksen asukas sekä Kruunupyyn kotihoidon asiakas on sairastunut vatsatautiepidemiaan.
Keski-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten
Kruunupyyn apteekkiin murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Keski-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten