Northern Ultra Trail Service - NUTS Oy:stä Jouko Kaarteenahoa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Oulujoen vesistöalueella on satanut tämän syksyn aikana ennätyksellisen paljon, mikä on kasvattanut myös virtaamia vesistössä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulujoen vesistöalueen tulovirtaamat ovat olleet voimakkaat loppukesän ja syksyn sateiden vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Pekka Welling piipahti Radio Pookin studiolla kertomassa tulevasta tempauksestaan, joka alkaa 21. elokuuta.
Pookin Aamu
noin vuosi sitten
Ari Kettukankaan jututettavana tapahtumajohtajaTeemu Takkula.
Lappi
yli 2 vuotta sitten
Fortumin Pällin, Pyhäkosken ja Nuojuan vesivoimalaitoksilla tehdään alkukesän aikana investointihankkeisiin liittyviä pidempiaikaisia keskeytystöitä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Lumijoella kilpaillaan viikonloppuna hirvenjuoksun suomenmestaruuksista.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Limingan Niittomiesten yleisurheilujaoston valmennuspäällikkö Jorma Jokela.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Sademäärät Oulujoen vesistöalueella ovat syksyllä olleet tavanomaista suuremmat.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Pattijoen Urheilijoiden Sami Haapakoski on yltänyt miesten Superpesiksessä liki mahdottomana pidettyyn saavutukseen.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Irninjoen kevätaikaista säännöstelypadon minimijuoksutusta kasvatetaan tästä vuodesta alkaen vähintään kolmen vuoden ajaksi.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Ari Stenius haastattelee Heidi Lumiahoa.
Urheilumajakka
yli 6 vuotta sitten
Tapahtumavastaava Risto Ala-Korpea haastattelee Jussi Häkkilä.
Keski-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Ohijuoksutuksilla pyritään haurastuttamaan uoman jäät ennakkoon. Vesitalousasiantuntija Heli Harjulaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 7 vuotta sitten
Oulun Energian Merikosken voimalaitoksella ohijuoksutetaan vettä tämän viikon keskiviikkona klo 8-16.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Korpelan Voima ovat sopineet Kalajoen värjäysjuoksutuksen järjestämisestä yhden kerran tämän ja ensi viikon aikana. Vesitalousasiantuntija Kaisa Kettusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 8 vuotta sitten