Haapajärven monitoimitalon katolla paloi eilen alkuillasta vesikourussa oleva lämmityskaapeli. Musta savu ennakoi suurempaakin paloa ja sai varalta liikkeelle enemmänkin pelastuskalustoa. Paikalla olleet kaupungin työntekijät olivat kuitenkin ripeitä ja toimivat ennen sammutuskaluston tuloa mallikkaasti.
Ylivieskassa syttyi omakotitalo palamaan yöllä. Jokilaaksojen pelastuslaitos sai tulipalosta hälytyksen klo 01.27. Pelastuslaitoksen saapuessa kohteeseen talon terassi oli tulessa, palo oli levinnyt lisäksi talon ullakolle. Pelastuslaitos sai palon sammutettua.
Sievin uusi paloasema vihittiin tänään.
Jokilaaksojen pelastuslaitos harjoittelee tänään kello 17-20 välillä Ruukin Mäkelänrinteellä evakuointia.
Jokilaaksojen pelastuslaitoksen hälytystehtävätilasto viime vuodelta on valmistunut. Kaikkiaan viime vuonna erilaisia hälytystehtäviä oli 2680, kun vuotta aiemmin luku oli 3009. Eniten oli ensivaste- ja liikenneonnettomuustehtäviä.