Suomessa Ilveskuiskaaja saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 1. syyskuuta.
Luonnonvarakeskuksen uusimman kanta-arvion mukaan koko maan ilveskanta on kasvanut.
Ari Kettukankaan jututettavana Lions Clubin Vihannin presidentti Petri Turula.
Oulun Kärpät hävisi eilen Tampereella pelatun jääkiekon miesten suomenmestaruusliigan seitsemännen puolivälieräottelun Tampereen Ilvestä vastaan jatkoajalla maalein 2-1.
Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat 1.12. alkavalle metsästyskaudelle. Kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on kannan tason vakiinnuttaminen ja ilveksen ihmisarkuuden ylläpitäminen.
Läpimurtokautta pelavaava Arttu Ruotsalainen piipahti ottelun jälkeen Radio Cityn Kiekkoradion haastattelussa. Kärpät voitti maanantaina Ilveksen 2-1-lukemin ja johtaa ottelusarjaa 3-0.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa joukkueiden päävalmentajat Karri Kivi (Ilves) ja Mikko Manner (Kärpät). Kärpät johtaa ottelusarjaa 3-0-lukemin. Välieriin vaaditaan neljä voittoa.
Ilveksen kannanhoidollinen metsästyskausi päättyi viime kuun lopussa ja saaliiksi saatiin 387 ilvestä. Viime metsästyskaudella saalis oli 399 ilvestä. Pohjois-Suomessa kaadettiin 82 ilvestä.
Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen metsästyksen kannanhoidolliset poikkeusluvat joulukuun alusta alkavalle metsästyskaudelle.
Ilvestä voi poronhoitoalueella metsästää poikkeusluvilla ensi kuun alusta ensi vuoden helmikuun loppuun saakka
Uusimman arvion mukaan vuonna 2014 alkanut ilveskannan laskusuunta jatkuu.
Ilveksen metsästyskausi päättyi helmikuun lopussa ja saaliiksi saatiin Suomen riistakeskuksen mukaan 399 ilvestä. Vuotta aikaisemmin saalis oli 486. Pohjois-Suomessa kaadettiin 120 ilvestä.
Suomen riistakeskus on myöntänyt joulukuun alusta alkavalle pyyntikaudelle Lappiin poronhoitoalueen ulkopuolelle kannanhoidollisen poikkeusluvan viiden ilveksen pyyntiin.
Suomen riistakeskus on myöntänyt ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat joulukuun alusta alkavalle metsästyskaudelle. Poronhoitoalueen eteläpuoliseen Suomeen myönnettiin poikkeusluvat yhteensä 404:n ilveksen pyytämiseen.