Uusimmat

Ponssen Juha Vidgrén vieraili Pookin iltapäivässä.
Marja tavoitti Tommi Soidinmäen suurmusiikkinäytelmä Niskavuoren harjoituksista.
Kulttuuripankin projektipäällikkö Karoliina Leistiä haastattelee Jussi Häkkilä.
Ari Kettukankaan jututettavana Kempele Akatemialle tilaisuuden toteuttava Olavi Keinänen.
Tuotantotuen saajat on nyt valittu ja tukea myönnettiin yhteensä noin 35 000 euroa, joka jakaantuu 39 tapahtumalle. Tuensaajiksi valitut tapahtumat edustavat laajaa kirjoa kulttuuria, yhteisöllisyyttä ja paikallista tekemistä. Ne levittäytyvät ympäri Oulua aina keskustasta muun muassa Kuivasjärvelle, Hiukkavaaraan ja Rajakylään.
Nuoret sirkusartistit Milja Jaskari ja Minea Korhonen kävivät Marjan jututettavina Pookin iltapäivässä.
Allu Alatalo Oulun kesäteatterista vieraili Pookin iltapäivässä.
Eija Hinkkalan uusi kirja Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi antaa vinkkejä yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen.
Tanssiva penkkimuija vieraili Pookin iltapäivässä Marjan kanssa rohkaisemassa uusiakin kävijöitä tutustumaan avautuviin kesän tanssilavoihin.
STOL ry:n puheenjohtaja Ulpu Jarva jutteli Marjan kanssa Tampereella järjestetystä Lavatanssin tulevaisuus -seminaarista.
Vuodesta 2021 alkaen käynnissä ollut Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanke tuo osallistavaa taidetoimintaa osaksi ikääntyneiden arkea. Hankkeessa kohdataan monin tavoin taiteen, tarinoiden ja iloisen yhdessä olon äärellä. Lisäksi hankkeessa koulutetaan ikääntyneiden kanssa toimivia Helsingin kaupungin työntekijöitä ja ammattikorkeakouluopiskelijoita. Hanke on osa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyötä ja sitä rahoittaa Helsingin kaupunki.
Raahen seurakunnan uusi kirkkoherra, Teemu Isokääntä asetetaan virkaansa sunnuntaina 27. huhtikuuta 2025. Teemu Isokääntä vieraili Pookin aamussa Paavo Törmin vieraana perjantaina.