Metsä Groupin Kemin tehdasalueella ja lähiympäristössä voi esiintyä hajuhaittoja tänään, huomenna ja ylihuomenna sellutehtaan prosessihäiriön vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta johtava vesitalousasiantuntija Timo Yrjänää haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kevään aikana kehottanut Stora Ensoa saattamaan Oulun sellu- ja kartonkitehtaan väkevien hajukaasujen keräilyn ja käsittelyn ympäristöluvan mukaiseksi viimeistään 14.5.2021 mennessä ja edellyttänyt selvitystä toimenpiteistä tilanteen korjaamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus valvoo Stora Enson Oulun tehtaan toimintaa ja sen ympäristölupaa. Tehtaan aiheuttamien pitkittyneiden hajuhaittojen vuoksi valvontaresursseja on jouduttu käyttämään tehtaan valvontaan lähes päivittäin.
Stora Enson Oulun pakkauskartonkitehdas käynnistettiin vuoden 2021 alussa. Käynnistyksen yhteydessä hajuhaittaa osattiin odottaa, mutta hajupäästöt ovat valitettavasti jatkuneet odotettua pidempään.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja muut alueen ympäristötoimijat selvittävät Stora Enson Oulun sellu- ja kartonkitehtaan hajuhaittoja.