Kuva: AOP

Mies yritti lyödä sivullista puukolla ja pakeni humalassa autolla poliisia Haapajärvellä

21.02.2024 08:51 - Ari Kettukangas

Tekijää epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja törkeän pahoinpitelyn yrityksen lisäksi myös rattijuopumuksesta. Mies määrättiin ajokieltoon.

Mies yritti lyödä sivullista puukolla ja pakeni humalassa autolla poliisia eilen päivällä klo kahden aikaan Haapajärvellä. Hätäkeskusilmoituksen mukaan mies yritti lyödä puukolla sivullista ihmistä Haapajärven keskustassa kauppaliikkeen pihalla. Jokilaaksojen poliisin mukaan lyönti ei kuitenkaan osunut, eikä kukaan loukkaantunut tilanteessa. Mies pakeni paikalta henkilöautolla. Useampi poliisipartio seurasi epäiltyä ja tavoitti hänet noin 40 kilometriä Haapajärveltä Kärsämäen kautta Maliskylän suuntaan, missä kaksi poliisipartiota sai pakenevan pysähtymään. Mies aiheutti ajollaan useita vaaratilanteita vesitihkuisessa säässä. Pahimmillaan mies ajoi noin 160 kilometriä tunnissa 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Tiet olivat loskaiset ja liukkaat. Kiinniotettu, noin 40-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 0,41 milligrammaa litrassa. Häntä epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja törkeän pahoinpitelyn yrityksen lisäksi myös rattijuopumuksesta. Mies määrättiin ajokieltoon.

Lue myös: Mies surmattiin Oulussa

Kilpailut

Uusimmat