Kuva: Mari Korpua
Kahdelle Oulun viranhaltijalle kirjallinen varoitus huolimattomuudesta virkatehtävien hoidossa
Oulun kaupunki on selvittänyt julkisuudessakin esiin nousseita yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintaepäselvyyksiä ja tehnyt selvitysten johdosta tarvittavia toimenpiteitä.
Oulun kaupunki on selvittänyt julkisuudessakin esiin nousseita yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintaepäselvyyksiä ja tehnyt selvitysten johdosta tarvittavia toimenpiteitä.
Ensimmäinen selvitys koski maanläjitysalueen urakoitsijoiden etusijajärjestelyä, jota ei ollut sellaisenaan noudatettu. Osapuolia on kuultu ja kaupunki on antanut kirjallisen varoituksen kahdelle viranhaltijalle huolimattomuudesta virkatehtäviä hoitaessaan. Selvitysten kohteena olleisiin työkonevalintoihin liittyen on myös laadittu uusi sisäinen tilausohje, jotta kyseisen kilpailutuksen hankinta-asiakirjojen mahdolliset tulkinnanvaraisuudet eivät enää aiheuttaisi epäselvyyksiä.
Kaupungin ulkokenttien jäädytystöiden konepalveluiden hankintaepäselvyyksiä koskevat selvitystyöt ovat vielä kesken ja niistä tullaan tiedottamaan myöhemmin.
Lue myös: Kaupunkiympäristöpalveluiden hankinnoissa epäselvyyksiä - Oulun kaupunki puuttuu asiaan