Kuva: Pixabay

Oulun kaupungin ympäristöohjelman raportointi 2023 julkaistu

16.04.2024 14:51 - Ari Kettukangas

Esimerkiksi keskeisistä julkisista palveluista peruskoulujen saavutettavuus parani. Koulusta 300 ja 700 metrin etäisyydellä asuvien 7–12-vuotiaiden oululaisten osuus kasvoi reilulla prosentilla. Kauppojen saavutettavuus vastaavilla etäisyyksillä kasvoi myös muutamilla prosenteilla.

Oulun kaupungin ympäristöohjelman raportointi 2023 on käsitelty ja julkaistu. Ympäristöohjelman tavoitteena on hyvän ympäristön tilan säilyttäminen ja kaupungin elinvoimaisuuden tukeminen. Tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain mittareilla, jotka koskevat mm. kestävää maankäyttöä, liikkumista, energiatehokkuutta, luonnon monimuotoisuuden huomioimista ja kaupunkiorganisaation vastuullisuutta. Esimerkiksi keskeisistä julkisista palveluista peruskoulujen saavutettavuus parani. Koulusta 300 ja 700 metrin etäisyydellä asuvien 7–12-vuotiaiden oululaisten osuus kasvoi reilulla prosentilla. Kauppojen saavutettavuus vastaavilla etäisyyksillä kasvoi myös muutamilla prosenteilla. Ympäristöohjelma päivitettiin 2023 vastaamaan uuden Kaupunkistrategia Oulu 2030 tavoitteita. Ympäristöohjelman painopisteet ovat: Kaupunkimme kehittyy kestävästi, Toimimme resurssiviisaasti, Luonto on voimavaramme ja Edistämme ympäristövastuullisuutta.

Lue myös: OSAO:sta 17 kilpailijaa mittelemään ammattitaidon suomenmestaruuksista Taitaja2024-tapahtumaan Kuopioon

Kilpailut

Uusimmat