Kuva: Mari Korpua

Vainajien tuhkausjono pidentynyt Oulussa

18.03.2024 11:41 - Jussi Häkkilä

Vainajien tuhkausjonot ovat pidentyneet alkuvuoden aikana Oulun seurakuntayhtymän hautauspalveluissa.

Vainajien tuhkausjonot ovat pidentyneet alkuvuoden aikana Oulun seurakuntayhtymän hautauspalveluissa. Tällä hetkellä tuhkausta voi joutua odottamaan kuutisen viikkoa tavanomaisen kahden viikon sijasta.

Ruuhkautumiseen on useita syitä. Krematorion uuni muurattiin uudelleen vuosi sitten ja sen toiminnassa on ollut tämän jälkeen ongelmia. Lisäksi vainajia on ollut alkuvuodesta poikkeuksellisen paljon ja Intiön kappelin peruskorjaustyöt ovat aiheuttaneet keskeytyksiä samassa rakennuksessa sijaitsevan krematorion toimintaan.

Tilanteen korjaamiseksi hautauspalvelut keskeytti viime kuussa ulkopaikkakuntalaisten tuhkaukset. Oulussa tuhkataan vain paikkakuntalaisia vainajia toukokuun loppuun saakka. Lisäksi hautauspalveluissa on tehty tavallista pidempiä työvuoroja ja osa vainajista on kuljetettu tuhkattavaksi Kokkolaan.

Lue myös: Oulun krematorio suorittaa kevään aikana vain Oulusta kotoisin olevien vainajien tuhkauksen

Kilpailut

Uusimmat