Kuva: Shutterstock

Oulun seudun liikenteen bussivuorot uhkaavat jäädä ajamatta lakon johdosta

13.12.2023 09:15 - Ari Kettukangas

Tämänhetkisen tiedon mukaan Onni-Palveluliikenteen autot liikennöivät normaalisti siitä huolimatta, että lakon piirissä olevat yritykset operoivat osaa palveluliikenteen linjoista.

Mikäli AKT:n huomiselle torstaille suunnittelema lakko toteutuu, kaikki Oulun seudun liikenteen bussivuorot uhkaavat jäädä ajamatta. Oulun seudun liikenteen liikennöitsijät ovat mukana AKT:n listauksessa yrityksistä, jotka kuuluvat mahdollisen työtaistelun piiriin. Lakon aikana mahdollisesti ajettavia vuoroja voi tarkastella OSL:n reittioppaasta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Onni-Palveluliikenteen autot liikennöivät normaalisti siitä huolimatta, että lakon piirissä olevat yritykset operoivat osaa palveluliikenteen linjoista. Työtaistelu ei vaikuta kaupungin itse hankkimiin koulukuljetuslinjoihin. Lakolla voi kuitenkin olla vaikutus Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluiden hankkimiin erillisiin tilausajoihin lakkoon osallistuvien Pohjolan Matka Oy:n sekä Oubus Oy:n osalta, mikäli kouluilla on tilausajojen ennakkovarauksia 14.12 edellä mainituilta sopimuskumppaneilta. Tällä hetkellä ei ole tietoa, koskisiko työtaistelu toteutuessaan myös ennakkoon varattuja tilausajoja. Oulun kaupunki suosittelee, että kodeissa varaudutaan ennakkoon mahdollisiin häiriöihin joukkoliikenteen palvelussa lakon uhan vuoksi.

Lue myös: Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi Oulun kaupungin talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2025-2026

Kilpailut

Uusimmat