Kuva: Shutterstock

Oskari-kilpailu palkitsee lasten ja nuorten tekemiä elokuvia 20. kerran Oulussa

11.09.2023 14:46 - Ari Kettukangas

Oskari-kilpailu huipentuu perjantaina 17. marraskuuta kulttuuritalo Valveella järjestettävään Oskari-gaalaan, jossa palkitaan tuomariston valitsemat elokuvat sekä yleisöäänestyksen suosikkielokuva. Elokuvia kilpailuun voi lähettää 15.10. saakka.

Oulun lastenkulttuurikeskus järjestää yhteistyössä Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa jo 20. kerran valtakunnallisen Oskari-kilpailun. Kilpailuun voivat osallistua 6–18-vuotiaat lapset ja nuoret tekemillään lyhytelokuvilla. Elokuvien enimmäiskesto on 8 minuuttia. Kilpasarjoihin päässeitä elokuvia esitetään marraskuun alussa kouluilla, verkossa ja Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla. Tuomariston lisäksi myös yleisö pääsee valitsemaan suosikkielokuvansa. Oskari-kilpailu huipentuu perjantaina 17. marraskuuta kulttuuritalo Valveella järjestettävään Oskari-gaalaan, jossa palkitaan tuomariston valitsemat elokuvat sekä yleisöäänestyksen suosikkielokuva. Elokuvia kilpailuun voi lähettää 15.10. saakka. 

Lue myös: Kotiseutuliiton vuosikokous vahvisti valtuuston jäsenet viikonloppuna Kotkassa

Kilpailut

Uusimmat