Oskari-kilpailu huipentuu perjantaina 17. marraskuuta kulttuuritalo Valveella järjestettävään Oskari-gaalaan, jossa palkitaan tuomariston valitsemat elokuvat sekä yleisöäänestyksen suosikkielokuva. Elokuvia kilpailuun voi lähettää 15.10. saakka.
Pohjois-Pohjanmaa
11 kuukautta sitten
IIK!!-kauhuelokuvafestivaali järjestetään tällä kertaa yhden yön mittaisena erikoistapahtumana Oulussa elokuvateatteri Starissa kahden viikon kuluttua.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oululaiset Esa Paloniemi ja Seppo Paakkari ovat hiljattain perustaneet elokuvayhdistyksen, Kinodromen.
Pookin Iltapäivä
yli 2 vuotta sitten
Oululainen elokuvateatteri Star sai eilen Red Carpet 2021-tunnustuksen Hyvinkäällä järjestettävän elokuvafestivaalin viisivuotisgaalassa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun seudulla viimeisen kolmen vuoden aikana kuvatut tv- ja elokuvatuotannot ovat tuoneet alueelle arviolta 3,5 miljoonaa euroa. Lukemassa ovat mukana Oulun ulkopuolisten tuotantoyhtiöiden tuotannot.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulussa toimivan Vesper-kodin hyvinä piirteinä ovat kotoisa ja rauhallinen ilmapiiri, kaunis sisustus ja sisäpiha. Asukkaat voivat osallistua vointinsa mukaan kodin askareisiin ja ulkoiluun. Vesper-kodin elämässä on mukana myös musiikki. Muistisairaita ja heidän läheisiänsä kohdellaan kunnioittaen ja yksilöllisesti elämänhistoria tuntien. Muita palkittavia on Elokuvateatteri Star, joka palkittiin Muistiystävällisenä yrityksenä ja kulttuuripalvelujen tuottajana.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Rakennus Miilukankaan toimitusjohtaja Kalevi Niskalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulu-Seura on valinnut tämän vuoden ETTAksi elokuvateatteri Starin.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Oulun Yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2017 -palkinnon sai perinteikäs oululainen elokuvateatteri Star. Ensi vuoden alussa tulee voimaan sukupolvenvaihdos, jonka yhteydessä pitkään toimintaa pyörittänyt Kari Kantala ottaa myös virallisesti ohjat Starissa. Kari Kantala vieraili Pookin iltapäivässä.
Pookin Iltapäivä
yli 6 vuotta sitten
Oulun Yrittäjien vuoden yrittäjä 2017 -palkinnon saaja on oululainen elokuvateatteri Star.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten
Keskiviikkona 2. marraskuuta ensi-iltaan tulee Taneli Mustosen ohjaama ja käsikirjoittama Luokkakokous 2 - Polttarit.
Pookin Iltapäivä
yli 7 vuotta sitten