Kuva: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohteella valmistaudutaan monin eri tavoin syyskuun alussa muuttuvaan hoitotakuuseen Pohjois-Pohjanmaalla

27.08.2023 10:30 - Ari Kettukangas

Syyskuun alusta lähtien asiakkaan tulee saada perusterveydenhuollossa kiireetöntä hoitoa kahden viikon sisällä ja kiireetöntä hammashoitoa neljän kuukauden sisällä yhteydenotosta. Hoidon tarpeen arviointi tulee tehdä saman arkipäivän aikana, kun asiakas ottaa yhteyttä terveydenhuollon palvelupaikkaan. Nämä enimmäisajat koskevat ensimmäisen hoitotapahtuman järjestämistä.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella valmistaudutaan monin eri tavoin syyskuun alussa muuttuvaan hoitotakuuseen. Pohteella ollaan mm. luomassa omalääkärimallia, jonka tavoitteena on pitkäaikainen potilaan ja lääkärin välinen hoitosuhde. Palveluja tuotetaan monin eri tavoin lähellä asiakasta, ja esimerkiksi sähköisiä palveluja kehitetään jatkuvasti. Syyskuun alusta lähtien asiakkaan tulee saada perusterveydenhuollossa kiireetöntä hoitoa kahden viikon sisällä ja kiireetöntä hammashoitoa neljän kuukauden sisällä yhteydenotosta. Hoidon tarpeen arviointi tulee tehdä saman arkipäivän aikana, kun asiakas ottaa yhteyttä terveydenhuollon palvelupaikkaan. Nämä enimmäisajat koskevat ensimmäisen hoitotapahtuman järjestämistä. Digitaalinen sote-keskus on aloittanut toimintansa keväällä 2023.

Kilpailut

Uusimmat